Iida Turpeinen: Elolliset

16. syyskuuta 2015

Hengittelyä Claes Anderssonin runojen tahdissa

Claes Andersson: Aamu meren rannalla. Suom. Jyrki Kiiskinen. WSOY 2015. 79 s.

Runo on sillä tavalla elävä olento, että jos se ei hengitä, se ei elä

Vaan tukehtuu ja kutistuu kokoon kuin keuhkotautinen

Claes Anderssonin uuden kokoelman Aamu meren rannalla runot ovat kaikkea muuta kuin keuhkotautisia. Vaikka runoilija myöhemmin sanoo, että kirjoittaminen on poispyyhkimistä, toisin sanoen tiivistämistä, hänen säkeensä ovat harkittuinakin väljiä ja siksi mukavia lukea.

Anderssonin runoissa puhujan omat ja maailman vaiheet ja tilanteet risteilevät vapaasti kuin ajatukset. Maantieteelliset ja ajalliset siirtymät ja säkeenylitykset tapahtuvat kuin luontojaan. Näin käy erityisesti kolmikymmensivuisessa, muistiinpanoja jäljittelevässä Sisäänhengitys, uloshengitys -tekstissä.

Hengitä sisään, hengitä ulos, täytä sielu tyhjyydellä ja ruusuntuoksulla

Katso koululaisia ja koiria puistossa, ihmettele. Ilmastokin  on nykyään

Bibolaarinen, eilen lumipyryä ja miinusasteita, tänään loistavaa

Auringonpaistetta ja plus kaksikymmentä astetta. Putinland

On miehittänyt myös valvetilani, ja vieläkin pahempaa,

Minun piilotajuntani, - -

POLIITIKONURA näkyy Anderssonin runoissa huolena maailman tilasta. Välillä säkeiden kauhukuvat vaikkapa Ukrainasta ja Lähi-idästä tuovat mieleen taannoiset osallistuvan runouden ajat, mutta Andersson ei metelöi eikä saarnaa. Hän vetoaa. Hän puhuu sekä itselleen että kuulijalleen.

Muista ja ajattele. Muista, että tarvitsemme oikeasti hyvin vähän: vettä, ruokaa, hipun ymmärrystä, terveyttä, unta, pari ryyppyä. Ajattele hyviä asioita: kaikkia  / Joita olet rakastanut ja kunnioittanut, ajattele läheisyyden ja nautinnon hetkiä.

Runoilija ja psykiatri  ei lakkaa korostamasta välittämisen, läheisyyden ja kosketuksen merkitystä ihmisen elämässä. Niiden arvo tuntuu vain kasvavan vanhetessa ja kuoleman lähetessä.

Mutta aivan erityista rakkautta runon puhuja tuntee lapsiin, joiden uskomaton lapsellisuus, iloiset huudot ja nauru, ovat parasta lääkettä epätoivon ja murheen torjuntaan.

LAPSUUS on kokoelmassa muutenkin vahvasti läsnä. Isän konkreetti ja henkinen poissaolo - ensin sodan ja sitten työkiireiden vuoksi - mietityttää runoilijaa monessakin runossa niin oman kehityksen kuin isän käyttäytymisen ymmärtämiseksi. Katkeruutta säkeissä ei kuitenkaan ole. Välien lämpenemista runoilija kuva viisaasti ja kauniisti:

Uskalsin hänen eläessään alkaa rakastaa varovasti

   sodan haavoittamaa isääni

Minussa on yhä hänen ruumiinsa jäänteitä

Hänen ruumiinsa hengittää minussa, nauraa ja itkee minussa

Tuhka, luujauho, hampaat ja tomu saviruukussa

  ovat yhä minussa 

Hänen poissaolonsa, hänen sotansa ovat yhä minussa

Hänen raskautensa, hänen vihansa, lämpönsä ja rakkautensa

   ovat yhä minussa

Ymmärtämisen ja anteeksiannon ilmapiiri vallitsee kokoelmassa muutenkin, ja pääsääntöisesti runojen puhuja on optimisti Jos hän hetkeksi vajoaa maailman pahuuden ja ahneuden syövereihin tai henkilökohtaiseen synkkyyteen, kohta hän jo kiskaisee itsensä valoa ja iloa kohti vaikka arkityylisellä tokaisulla: Joku kohtuus / Synkistelyssäkin! Nyt pankkiin maksamaan vuokra ja velat --.

RUNOISSA LEIKKIVÄT keskenään syvälliset pohdinnat ja pinnalliset juolahdukset, ollaan tosissaan ja sitten taas ilakoidaan kuin lapset, eletään täysillä, kun vielä ollaan elossa. Juuri siksi Anderssonia lukiessa tulee niin hyvälle mielelle.

Runoilija todistaa, että iloon ei tarvita paljon. Iloiseksi voi tehdä hyvä jalkapallomatsi, punaviini tai sikari. Iloa voi ammentaa lastenlapsistaan, jazzista ja kirjoista. Ihan kaikille iloa on tarjolla jokaisessa aurinkoisessa aamussa.

Heino Kaskella on ihastuttava pianokappale nimeltä Yö meren rannalla. Claes Anderssonin vastine sille on suorastaan pakahduttavan nautinnollinen ja samalla annoksen surumielistä huumoria sisältävä aamuruno, josta kokoelman nimikin on peräisin:

Yhtenä aamuna meren rannassa aurinko paistaa, tuulee,

  linnut ääntelevät ja niiden siivet iskevät ilmaa,

    ja ymmärrän miten kaunis maailma on

Hetken koen niin valtavan onnen etten tiedä

  uskallanko elää pidempään

Olen jo jättänyt kaiken ja odotan vain

  että seuraan itse perässä

Se kestää hetken ja minulla on kaikki maailman aika

Eihän tästä voi luopua! Maailman kauneudesta. Ja runoudesta. Eihän?

Kuva: Boris Fagerström