14. helmikuuta 2017



Mistä löydän Buddhan? 

Leena Krohnin runokertomuksesta nauttii myös aikuinen


Leena Krohn: Kirje Buddhalle ja muillekin. Teos 2017. 56 s.


Leena Krohnin runokertomus Kirje Buddhalle on neljästätoista riimirunosta ja kirjailijan itsensä koostamista pienoismaisemista rakentuva matkakertomus. Sen päähenkilö on poloinen, kyttyräselkäinen Posteljooni, jonka tehtävänä on kiikuttaa viivyttelemättä perille kummallinen kirje. Siinä ei ole lainkaan osoitetta. Saaja, Buddha, on sentään tiedossa.

Jännitystä tarinaan tulee tietysti jo juonesta: löytyykö Buddha? Mutta jännittäviä ovat lisäksi kertomuksen eriskummalliset hahmot. Posteljooni ja musikantti ovat peräisin Hieronymus Boschilta (1450-1516) ja analfabeetti kirjamies Giuseppe Arcimboldolta (1526-1593).

Mielikuvitusta ravistelevat toki tavallisemmatkin vastaantulijat. Ruusu ei ole vain ruusu eikä sammakko  pelkkä kurnuttaja. Tuonpuoleiseen kurkotetaan, kun vastaan tulee vaikkapa sielulintu, faarao tai öinen hautausmaa. Dinosaurukset ja avaruusseikkailu uppoavat eritoten pieniin kuulijoihin, pöllön ja ajattelijan filosofointi vähän isompiin.

Oma mielihyvänsä syntyy kirjan värikkäistä miniatyyrimiljöistä. Valokuvatuissa maisemissa ja tilanteissa on yhdistelty valloittavasti luonnonmateriaaleja ja erilaisia pikkuesineitä esimerkiksi lelulaatikosta. Valokuvien hämyinen tausta (valokuvat Katri Lassilan) tukee arvoituksellista tunnelmaa.


LOPPUSOINNULLISIA RUNOJA kannattaa lukea ääneen, vaikka ympärillä ei olisikaan kuulijoita. Viimeistään silloin huomaa, kuinka taitava rytmin ja riimin käyttelijä Leena Krohn on. Kirje Buddhalle todistaa hienosti, että mitallisuus on kaikkea muuta kuin kahlitseva elementti. Tuntuu siltä, että runojen mitat ja riimit syntyvät ihan itsestään - ja aina tuoreina.

Krohn käyttää kekseliäästi myös puhekielisiä ilmauksia: Jos fyffestä vajetta, vipatkaa tonni. / Joka riskejä sietää, sitä potkaisee onni. / On parempi teidänkin teroittaa järkee / kuin raataa niin että kyttyrää särkee.

Posteljoonin matkansa varrella kohtaamien olentojen puhe vastaa tarkoin heidän luonnettaan ja tilannettaan. Hätääntyneet dinosaurukset äkäilevät, ruusukaunotar diivailee, kirjamies esittää oppineempaa kuin on, ja ajattelija tietysti "viisastelee". Aikuisille on tarjolla hauskoja heittoja niin veroparatiiseista ja rahanpesusta kuin uraongelmista ja postin kulun vaikeuksistakin.


RUNOJEN VAKAVAMPI PUOLI löytyy Posteljoonin periksiantamattomasta uurastuksesta. Vastuullinen tehtävä on suoritettava, vaikka kyttyrää kolottaa ja itsetuntokin reistailee: Jos en kirjeelle vastaanottajaa keksi, / jään posteljooneista viimeiseksi.

Perille, valoon, on pyrkimys, mutta jo matka itsessään on tärkeä. Taivaltaessa löytyy paljon ja monenlaista opittavaa elämästä ja itsestä. Jotkut tarinan opetuksista sanotaan suoraan, jotkut verhotusti.

Vaeltamisen arvoituksen ratkaiseva loppuruno herkistää ja pysäyttää. Se on kaunis, viisas ja kekseliäs. Kirjan magrittemainen loppukuva jää mieleen pitkäksi aikaa.

Leena Krohn. Kuva Laura Böök








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani