perjantai 29. joulukuuta 2017

29. joulukuuta 2017


"Aina oman päänsä mukaan"


Hanna-Reetta Schreckin Thesleff-elämäkerta etsiytyy kohti kadonnutta aikaa perusteellisesti ja eläytyen



Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide. Teos 2017. 400 s. + 32 s. kuvaliitteitä



Tähän kirjaan ovat suodattuneet ne asiat, jotka minua ovat puhutelleet Ellen Thesleffin elämästä jääneessä aineistojen kirjossa: taideteoksissa, luonnoksissa, muistiinpanoissa, kirjeissä, päiväkirjoissa, valokuvissa ja niin edelleen. Samalla olen kertonut myös itsestäni - sitä ei ole ollut mahdollista välttää. - Näin kirjoittaa taide- ja kulttuurihistorioitsija Hanna-Reetta Schreck kirjansa Minä maalaan kuin jumala - Ellen Thesleffin elämä ja taide jälkisanoissa.

On totta, että kirjoittaessaan paljastaa aina tahtomattaankin jotain itsestään, mutta Schreck on pannut myös tietoisesti esille empatiansa ja innostuksensa. Asettuminen kuvattavan asemaan on ollut tärkeä työkalu, väline ymmärtää kohdetta ja päästä tutkimuksissa eteenpäin. Schreck puhuu tutkittavastaan kuin ystävästään etunimellä Ellen.

Omakohtaisuus saattaa hyvinkin lisätä myös elämäkerran lukijoiden innostusta ja kiinnostusta Thesleffiä ja hänen taidettaan kohtaan, vaikka minua välistä vähän häiritsivätkin runolliset luonnehdinnat "rikkaista ja eläväisistä kudelmista" ja tutkijan syliin tarjoutuvien taulujen haavoittuvuudesta.


TÄYDET KIITOKSET ansaitsee Schreckin periksiantamaton vaivannäkö valtavan aineiston seulonnassa ja muodontamisessa. Ellen Thesleff  (1869-1954) on vihdoinkin saanut ansaitsemansa kirjallisen huomion ja paikkansa Helene Schjerfbeckin veroisena taiteilijana.

Schreckin kirjan pääotsikko tulee Ellen Thesleffin kirjeestä vuodelta 1912. Jälleen kerran taiteilija viettää kesää Ruoveden Muroleen Casa Biancaksi nimeämällään huvilalla ja maalaaminen sujuu mainiosti: -- kaikki kukat ovat tänä vuonna niin suurenmoisia - ja valoisat yöt ja öiden ja päivien peilityyneys, kaikki on niin ihmeellistä. Ja ihmeellisintä kaikesta on, että minä työskentelen kuin jumala - jätän kangas kankaan jälkeen samalla innolla kuin ne aloittaessani.

Schreckin tutkimus osoittaa selvästi, että ollaan tekemisissä voimakkaan ja itseensä uskovan taiteilijan kanssa. Vaikka Thesleffillä oli myös epävarmat hetkensä, hän pääsi nopeasti sellaisten yli ja teki kaikessa taiteellisessa työssään aina oman päänsä mukaan - niin kuin yleensä myös elämässään.


Äiti, Ellen, Gerda ja Thyra Muroleen rannalla 1890-luvulla
VANHEMMAT JA SISARUKSET ovat tärkeitä itse perheettömäksi jäävän Ellenin elämässä pitkin matkaa. Isä kannustaa ja tukee taiteilijaksi pyrkivää tytärtään ja vie hänet mm. pitkälle Euroopan-matkalle, grand tourille, jollaisia tavallisesti tehtiin vain perheen poikien kanssa.

Isän kuoleman jälkeen perheen naisväki matkustaa erilaisissa kokoonpanoissa ja oleskelee pitkät ajat erityisesti Firenzessä, kun taas veljet ottavat hoitaakseen perheen juoksevia asioita. Muiden sisarusten avioiduttua ja äidin kuoltua Ellen elää kahdestaan Gerda-sisarensa kanssa, joka omistautuu täysin Ellenin uralle. Ellen maalaa, ja Gerda hoitiaa kaiken muun.

Firenzestä tulee sisaruksille toinen koti. Sinne matkataan kerta toisensa jälkeen Muroleen kesien kääntyessä syksyyn, ja siellä Ellenin elämään astuu vuodenvaihteessa 1907-1908 englantilainen taiteilija Edward Gordon Graig. Paria heistä ei Ellenin toiveista huolimatta syntynyt, mutta syntyi elämänikäinen ystävyys ja taiteilijatoveruus.

Arno, 1914
"Maailman kaksi futuristia" inspiroivat ja kannustivat toisiaan. Graigin myötävaikutuksella öljymaalauksia tehnyt Thesleff ottaa käyttöönsä myös puugrafiikan, josta siitäkin Schreck tarjoaa kirjansa kuvaliitteissä esimerkkejä.

Vaikka Thesleff on jo luonteeltaan rohkea oman tiensä kulkija, vaikuttaa siltä, että visionäärinen Graig lisäsi entisestään hänen uskallustaan heittäytyä uusiin kokeiluihin ja eurooppalaisen avantgarden "hyökyyn". Silti Thesleff tuntuu viihtyvän paremmin erillään kuin taitelijaryhmissä, ja poliittiset kysymykset hän sivuuttaa tyyten.

Ellen Thesleffin elämän täyttää taide, joka on alkanut naturalismin hengessä mutta muuttuu vuosien kuluessa yhä abstraktimpaan suuntaan. Schreck kirjoittaa, että Thesleff kieltäytyi kompromisseista ja halusi elättää itsensä taiteella, vaikka tarjolla olisi ollut lisäansioita opettajana. Mieluummin sitten niukkuus!


NAISEN ASEMAA miestaiteilijoiden kansoittamassa taidemaailmassa on tutkinut paljon Riitta Konttinen. Schreckin Thesleff-teos käy aiheen erinomaisesta esimerkistä. On kiinnostavaa lukea, kuinka Thesleff rikkoo perinteisiä sukupuolinormeja niin ulkoisella olemuksellaan ja käyttäytymisellään kuin taiteellaan ja pääsee kuin pääseekin näkyville.

1800-luvun lopun symbolismi androgyyni-ihanteineen tuki naiseuden tradition rikkomista, ja aikalaiskritiikkien ennakkokäsitykset pitivät itsenäisessä taiteilijassa yllä vastarintaa. Schreck kirjoittaa, kuinka nuoren Thesleffin omaksuman symbolismin yksilöllisyysvaatimukset ja naistaiteilijan vaikea rooli saivat yhdessä aikaan vahvan ja itseriittoisen identiteetin, jota eivät lannistaneet negatiivisetkaan kritiikit. Thesleffin työrauha säilyi, oli maailma ympärillä hänen taiteestaan mitä mieltä tahansa.

Schreckin kirjan kuvaliitteet esittelevät Thesleffin taidetta 1890-luvulta 1940-luvulle saakka. Viimeiset teoksensa taiteilija maalasi 1950-luvulla yli 80-vuotiaana.

Vuosien myötä Thesleffin arvostus lisääntyi, ja hänen taiteensa alettiin ymmärtää osaksi eurooppalaista taidekenttää. Schreck miettii, mitä olisi tapahtunut, jos Gordon Graigin yritys esitellä Ellenin töitä Yhdysvalloissa olisi toteutunut. Samoille seinille Matissen, Picasson ja Cézannen kanssa? Seuraan, johon hän ilman muuta olisi kuulunut?-- Olisiko nyt sen aika?

Tyttöjä (Tytöt niityllä), 1906

SCHRECKIN ansiokas teos Ellen Thesleffin elämästä ja taiteesta paneutuu henkilökuvan luomiseen taideteosten esittelyä ja tulkintoja tarkemmin, mutta hyvä niin. Valokuvat ja kirjenäytteet havainnollistavat ja elävöittävät henkilökuvaa, ja teosesittelyt herättävät lukijan pohtimaan omiakin tulkintoja ja etsiytymään myös Thesleffin muiden teosten äärelle.

Thesleffin matkassa pääsee samalla tutustumaan Suomen ja Euroopan taiteilijapiireihin yli puolen vuosisadan ajalta. Ismit ja manifestit vaihtuvat, ja sodat sotkevat taiteilijoidenkin elämän, mutta luominen jatkuu.

Ja minä maalaan - ah - taideteoksia. Maailmassa kyllä riittää maalareita - mutta hyvin vähän taiteilijoita - -!

Omakuva 1894-95

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti